ensirakkaus ei unohdu

Sanotaan, ettei ensirakkaus unohdu ikinä, vaan ensimmäinen rakkaus pysyy muistissa koko ihmisen eliniän.

Tähän mennessä ainakin vastaus on varma kyllä. Mun ensirakkaus oli tosiaan Lauri, josta kerroin ohimennen aikaisemmin.
Oli kesä 2009, oltiin 16-vuotiaita (älkää sanoko ettei siinä iässä voi rakastaa) ja umpirakastuneita. Tutustuttiin netin kautta - olin muuttamassa Tampereelle ja kyselin netissä yhdellä keskustelupalstalla kaupungin jenkkifutisjoukkueesta. Lauri oli käynyt stalkkaamassa mun profiilia, ja jotenkin päädyttiin sen ansiosta juttelemaan.

Lauri oli mun ensimmäinen "kunnon poikaystävä" - monessakin mielessä. Ensimmäinen yökylä, ensimmäinen kielipusu, ensimmäinen rakastan sua, ensimmäinen joka esiteltiin vanhemmille, eka kerta silleen.... 
Se kesä oli kaikista tähänastisista paras. Vietin sen lähes kokonaan Laurin kanssa - vuorotellen oltiin toistemme luona. Välipäivät joina ei voitu nähdä, me soiteltiin ja tekstailtiin. Lauri opetti mut heittämään jenkkifutista, me uitiin, saunottiin, nähtiin kavereita, pussailtiin auringonlaskussa, harrastettiin seksiä heinäladossa, ammuttiin räkättirastaita pienoiskiväärillä, sekoiltiin, juopoteltiin, söpöiltiin, tuijotettiin leffoja... Voi niitä aikoja. 
Laurin kanssa kaikki oli vaan niin helppoa. Mä viihdyin sen seurassa, kaikki sujui loistavasti. Sillä oli kivat vanehmmat ja sen kaverit oli ihan hyviä tyyppejä. Huokaus.

Suhde päättyi siihen, kun Lauri lähti jenkkeihin vaihtariksi. Molemmat halusi kai jollain tasolla olla toisen kanssa, mutta todettiin että vuosi tommosta etäsuhdetta olis ollut tuossa iässä ihan liikaa - niinkuin ehkä olisikin. Ken tietää? Ei se kuitenkaan toiminut etäjuttuna.

Oltiin pitkään puhumatta toisillemme - tarkemmin sanottuna lähes 3 vuotta. Kumpikin oli parisuhteessa muiden kanssa, kummallakin oli oma elämä. Vuoden 2012 kesällä kuitenkin päädyttiin juttelemaan. Tykkäsin fb:ssä kuvasta, johon Lauri oli merkitty, ja Lauri laittoi mulle yksityisviestiä ja kyseli kuulumisia. Alettiin jutskailla tekstiviestitse ja nähtiinkin sinä kesänä - se oli edelleen se sama poika joka sillon lähti kauas merten taakse, ainoa ero oli että se oli (jos vain mahdollista) entistäkin komeampi. Mihin ne välissä olleet 3 vuotta katosivat? Sitä mietittin yhdessä - tuntui, kun viimeksi eilen oltaisiin nähty. Ihanaa huomata, ettei se vanha tyyppi ollut mihinkään kadonnut.

Joku aika sitten, viime kesänä muistaakseni, alettiin puhua meidän vanhasta suhteesta ja siitä, olisiko se kestänyt Laurin Amerikan-vuoden. Lauri totesi:

"kai se olis voinukkin toimia. mutta se meiän juttelu siinä sen ekan parin kuukauden aikana oli aika täys nolla kun ei susta ikinä kuulunut mitään."

Apua. Huomattiin myös, että erottiin ikään kuin vahingossa: kumpikaan ei halunnut erota, mutta luuli toisen haluavan. Kamalaa ajatella, mitä olisi tapahtunut jos oltaisiin uskallettu luottaa toisiimme ja omiin tunteisiimme? Luulen suurimman syyn eroon olevan meidän ikä sekä se, ettei oltu seurusteltu kauaa. Harmi.

Oon silti tosi onnellinen, että sain vanhan toverin takasin, oli jo ikävä. Laurilla on aina paikka mun sydämessä, ja osa musta vielä rakastaakin sitä ihan mielettömästi - se oli niin iso osa mun elämää, ja oon kokenut sen kanssa niin paljon. Tämän tytön kohdalla ensirakkaus ei häviä, vaan se säilyy yhä.

Niin, ja jotta mäkään en millään voisi unohtua Laurin mielestä, merkkasin sen itselleni sinä samaisena unelmien kesänä:  me painittiin ja pussailtiin, ja onnistuin katkasemaan siltä hampaan siinä rytäkässä (kolautettiin päät yhteen siis) - Laurilla on siis nyt suussa ikuinen muisto tytöstä, jonka kanssa se vietti kesän 2009.

nuorta lempeä. hitto alkaa itkettää ku katson tätä kuvaa!