Tänään mä taas tuplapostaan. Luin vanhaa blogiani, ja sieltä pomppasi esiin yksi teksti, minkä ajattelin kopioida tähän. Tekstissä oon pohtinut sitä, minkälaiset miehet muhun vetoavat. Tajusin juuri Nikon olevan täysi vastakohta kaikelle tälle:
6.tammikuuta 2013
Ihastuminen on ihana tunne, rakastan sitä kun sydän käy ylikierroksilla ja jättää lyöntejä väliin, kun tunteiden kohde ilmestyy näköpiiriin. Rakastan sitä, kun toisen hymy saa mun polvet veteliksi ja naaman loistamaan. Mikä toisessa ihmisessä kiehtoo meitä?
Mulla itselläni on muutama piirre, joihin kiinnitän miehissä huomiota. Tottakai ulkonäkö (viittaan tällä nyt siis ihan perus kasvot-silmät-peppu -yhdistelmään) vaikuttaa paljon siihen, kiinnittääkö mies huomioni vai ei - sanokaa vaan pinnalliseksi, mutta ulkonäköhän se on, minkä perusteella ihminen ensin arvioidaan. Emme me toisen luonnetta tiedä ilman juttelua?
1. Pituus
En halua mitenkään nyt aliarvioida lyhyitä miehiä, mutta kyllä se nyt on vaan niin, että itse tykkään pidemmistä ja vähän ehkä rotevammista miehistä. Rakastan sitä kun mä joudun kurottelemaan korkeuksiin saadakseni pusun, sitä kun voin käpertyä miehen kainaloon ja tuntea oloni pieneksi ja siroksi miehen rinnalla(huolimatta leveästä lantiosta, paksuista reisistä ja 171,5 senttimetrin pituudestani) ja sitä, kun mies nappaa mut syliinsä tuosta noin vaan, ihan kuin olisin superpieni. Oon tavannut paljon mukavia, minuun verrattuna saman kokoisia miehiä, mutta kyllä se vaan niin on että pitkät ja/tai raamikkaat miehet sytyttää. Oleminen semmoisen miehen kanssa, jonka pelkkä ruumiinrakenne saa mut tuntemaan itseni hennoksi, siroksi ja naiselliseksi, saa mut käyttäytymään kuin pikku kissanpentu ja käpertymään kainaloon kehräten.
2. Kädet
Mulla itselläni on suhteellisen suuret kädet, en ymmärrä miksi! DD: En oikeestaan edes tiedä onko nää naisen käsiksi normaalia suuremmat, mutta kavereiden käsiin verrattuna aika isot. Mua häiritsee, jos miehellä on samankokoinen tai pienempi käsi, apua! Tässä taas tullaan siihen, kuinka haluaisin tuntea itseni siroksi. Voiko tyttö muka tuntea olonsa siroksi, jos miehen kädet näyttävät hennoilta omiisi verrattuna? Sitä paitsi, on niistä isoista käsistä muutakin hyötyä, jos niitä osaa käyttää.........
3. Kasvonpiirteet
Mä rakastan "kovia" kasvonpiirteitä! En tiedä mikä paha poika-fetissi tää on, mutta karsin ja kovan näköiset kasvot saavat mut kiinnostumaan. Tykkään terävistä kasvonpiirteistä, vahvasta leuasta, sängestä.... Herranen aika, mähän kuvailen tässä juuri mun entistä poikaystävää. Joka tapauksessa, kovat ja vahvat kasvonpiirteet on musta kamalan seksikkäitä ja saavat mut kuolaamaan. On paljon söpöjä poikia - kiltimmän näköisiä ja jotenkin hm, lutuisia, mutta nää tietyntyyppiset piirteet tekevät ihmisestä jännittävän oloisen, ja siksi kiinnostavan.
Monet mun miehet ovatkin olleet juuri näiden mun "lempparimiesten" kategoriaa, osa taas ihan toisenlaisia. Ehkä se on yksi syy, miksi olen joihinkin kyllästynyt? Kuulostaa ehkä pahalta, mutta ulkonäkö on kuitenkin suhteellisen tärkeä asia. Vai eikö muka ole? Voisitko itse seurustella ihmisen kanssa, johon et tunne fyysistä vetovoimaa sen takia, ettei tämä ehkä vastaa mieltymyksiäsi? Tuskin.
Minkälaisista miehistä tai naisista te pidätte?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti