Jatkuvaa riitelyä ja söpöjä vieraita miehiä

Viistäköön siipeni maata

Paikalla olla en saata

Kun veri vetää tätä luontoa taas menemään.

Viistäköön siipeni maata

Paikalla olla en saata

Kun veri vetää taas luoksesi lähtemään

Kauniit sanat Elonkerjuun biisissä. Täällä kirjoittaa taas turhautunut tyttö. Jatkuva riitely Nikon kanssa ei lopu, päin vastoin se vaan pahenee. Riidellään koko ajan: lauantaina vuosijuhlien jälkeen, sunnuntaina, eilen, tänään.. Missä menee normaalin riitelyn raja? Tuntuu, etten jaksa enää. Oon miettinyt omia tunteitani - onko niitä? Rakastanko mä vielä tuota miestä, jonka pienimmätkin tavat tuntuvat rasittavilta. Ennen ne saivat mut nauramaan. Rakastanko mä miestä, jonka kosketusta juoksen karkuun, jonka läheisyyttä pelkään. Vai onko mun tunteet muuttuneet kaveruudeksi. Oon ihan hukassa.

Lauantaina me edustettiin pariskuntana ainejärjestön vuosijuhlissa. Oli ihan kivaa kyllä. Kaikki tykkäsi Nikosta tosi paljon, moni tuli sanomaan että "oi toi sun mies on niin mukava!". Miksei musta tunnu siltä?

Loppujen lopuksi juhlat itsessään olivat oikein onnistuneet. Juhlittiin ensin omalla porukalla meille varatuissa tiloissa (snapseja, laulua, leikkejä, puheita), jonka järkeen siirryttiin jatkoille baariin. Ja jatkojen jatkoille toiseen baariin. Oli myös loppujen lopuksi tosi kivaa päästä pukeutumaan ja laittautumaan :)

The Tigerin valokuvaajan ottama valokuva.
Huomaako, että ulkona vähän satoi???? 

Juhlapaikalta :)

toimittaja joi viiniä:)

Hirveästi ollut taas myös koulujuttuja. Maanantaina kävin viininmaistajaisissa (nam) juttukeikalla, eilen oltiin pelaamassa maalipalloa, joka on sokeille tarkoitettu pallopeli. Tänään kävin keikalla tutustumassa kuurojen opistoon ja fiilistelemässä, miltä tuntuu opiskella viittomakielellä, ja huomenna on luvassa pimeässä syömisen kokeilu. Ihan kivoja keikkoja, mutta on taas tämä viikko ihan tupaten täynnä. Tuntuu vähän raskaalta.

Vielä kun jaksaisi ne itse jutut kirjoittaa, niin olisi hyvä :D

Lasse (josta taisin kertoa yhdessä postauksessa?) kävi eilen kahvilla. Oli hassua nähdä sitä pitkästä aikaa, ei olla oltu oikein yhteyksissä viime aikoina. Mutta tottakai se oli myös kivaa! Huomasin, että oli ollut vähän ikävä sitä. Mietin, onko ne kauan sitten kuopatut ihastumisen tunteet nousemassa taas pintaan? En tiedä.
Käytiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, miksi meidän yhteydenpito katkesi aikoinaan, vaikka oltiin aikaisemmin yhteyksissä päivittäin. Lasse totesi, että "Koska mä aloin kiintyä suhun ihan oikeesti, mietin että on parempi olla hetki yksin ennen kuin ehdin rakastua suhun enempää." Jännää. Meni vähän tällä tytöllä pasmat sekaisin. Kysyin, että eikö riskiä enää ole, johon mies vastasi "juu ei oo" ja leväytti maailman söpöimmän hymyn. Enpä tiedä oonko pettynyt vai helpottunut. Miksi ihmissuhteet on niin hankalia?!

-Epätoivoinen Marjo