uneton jalkakipuilija

Uneton yö. Taas. Tänään heräsin yhdeltä päivällä huomaten, että päivän luennot oli loppunu puoli tuntia aikaisemmin. Hyvin meni taas tää koulupäivä... Tuntuu, että nykyään tää on taas pelkästään tätä että nukun päivät ja valvon yöt ja koko ajan väsyttää. Elämä lipuu ohi.

Sain mä kuitenkin tänään jotain aikaiseksikin. Kävin työpaikan myyntipalaverissa (plääh) ja fysioterapeutilla. Jalkojen tilanne ei oo parantunut, edelleen ne kipuilee päivittäin. Suunnistin siis Tikkurilaan Auron-fysioterapiakeskukseen suurten odotusten kanssa - olin kuullut siitä fyssarista tosi paljon hyvää. Se on hoitanut mun veljen ja sen joukkuelaisten jalat kuntoon huippunopeasti, joten olin tosi toiveikas.

Turhaan.
Se lääkäri tutki, pohti ja mutisi itsekseen hassuja termejä, muttei keksinyt vikaa.
"En mä perkele keksi mikä näissä on vikana"
"Sulla on tosi huiput jalat, tukirakenteet on kunnossa ja liikkuvuus erinomaista, MUTTA...."
"Enpä oo ennen nähny tämmöstä tapausta, oot erikoinen tyttö."

Niinpä. Kaikki mun odotukset valui viemäriin. En todellakaan syytä sitä fyssaria, Vesa todellakin tutki ja pohti. Huomasi, että sitä itseäkin kiukutti kun se ei keksinyt syytä tähän kipuun. Suurin veikkaus on tällä hetkellä ilmeisesti jonkun luun tulehdus, kun luiden kohdalta mulla noi jalat on kipeimmät. Se puhui jostain ukkovarpaan alla olevasta luusta (T-luu??), jonka kanssa monilla voi olla ongelmia. Koska mun jaloissa ei näkynyt kummempia ulkoisia vammoja eikä jalkojen asento ollut huono, se epäili just tota luuta. Siellä saattaa olla joku rakenteellinen vamma mikä ilmenee vasta nyt, tai joku paikka on hajonnut rasituksessa. Röntgenkuvat olis kivat, mutta..
Vesa lähetti mut eteenpäin ortopedille pahoittelujen kera ja käski soittaa sen ortopedikäynnin jälkeen - sitten ollaan kenties viisaampia.

Oon vaan tosi pettynyt. Itkin sen fysioterapiakeskuksen rappukäytävässä varmaan kymmenen minuuttia sen pettymyksen takia. Mulla oli niin isot toiveet siitä, miten nyt pääsisin kuntouttaa jalkoja ja pian treenaamaan. Mutta ei.
Treenejä en silti jätä väliin. Huomenna on taas reenipäivä, ja sinnehän mennään. Teippiä vaan, sillä se hoituu?

Mun musiikkimaku on aika laaja - poppia, iskelmää, räppiä.. Viime aikoina oon kuunnellut aika paljon Linkin Parkia, tai oikeastaan niiden paria tiettyä biisiä. LinkinPark - In the end <3 Vaikka noi sanoitukset nyt ei mun elämästä kerrokaan (ehkä ;P), on tossa biisissä kohtia joihin samaistun vaikkei sanoituksia ehkä just näin ookaan tarkotettu ymmärrettäväksi.

"I kept everything inside and even though I tried, it all fell apart

What it meant to be will eventually be a memory of a time when...

I tried so hard

And got so far

But in the end

It doesn't even matter

I had to fall

To lose it all

But in the end

It doesn't even matter"

Voi olla että mun jalkoihin sattuu, mutta ei se mua estä. Vaikka mua masentaa tää kipu ja voi olla etten pysty treenaa samalla tavalla kuin ennen, en aio luovuttaa. Kenties joku päivä mä luen tätä postausta katkerana siitä, etten osannut lopettaa sillon ku sattu, mutta.. Mä rakastan mun lajia ja vannon seisovani kentällä niin kauan, kunnes mä romahdan lopullisesti eikä jalat kanna enää mitään. Viimeiseen pisaraan - siihen, että jonkun täytyy kantaa mut pois sieltä.

                                              I need to fall, to lose it all.