Helsingin maanantai on sateinen ja harmaa. Samanlainen on kirjoittajan mieliala. Turhauttaa. Kuten kerroin edellisessä (ensimmäisessä) postauksessa, seurustelen armeijaa käyvän Nikon kanssa. Viime aikoina suhde on ollut hieman hm, vaikeuksissa? Ollaan vaan kiukuteltu toisillemme, riidelty ja huudettu. Itkuakin on mahtunut mukaan. Miksi näin? En osaa sanoa. Oma olo on jotenkin koko ajan turhautunut ja olen huonolla tuulella. Toisessa tuntuu ärsyttävän kaikki: katseet, eleet, sanat, mielipiteet, tapa koskea... Ja kun turhauttaa, alkaa turhauttaa se että turhauttaa. Ja vitutus onkin sitten kaksinkertainen.
Mikä tähän on johtanut? Alammeko nyt, puolen vuoden seurustelun jälkeen, palautua kuherrusajasta normaaliin arkeen, eikä homma enää toimikaan? En tiedä,mutta osasyy on varmasti se, että olen ihastunut toiseen mieheen.
Mies on urheilija, liikunnallinen, hauska, söpö, nauravainen... Tutustuin mieheen baarissa joku aika sitten, ja alkoi tiivis yhteydenpito tekstarein. Olemme nähneet useaan otteeseen, ja mies vaikutti myös kiinnostuneelta minusta. Olen ihminen,joka ihastuu supernopeasti mutta myös kyllästyy äkkiä. Niin taisi olla tämä mieskin. Muutaman viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen välimme ovat viilenneet, emmekä enää juuri ole tekemisissä. Asiaan saattaa vaikuttaa se,että tunnustin tunteeni miehelle. Tämä ei ikinä reagoinut asiaan, vaikka joskus aiemmin tunnusti minulle olevansa kiinnostunut minusta. Miehen tämänhetkisistä tunteista en tämän välirikon takia tiedä. Oma ihastukseni alkaa olla menneen talven lumia, joskus iltaisin tulee ajateltua tätä toista miestä. Enää hän ei kuitenkaan pyöri mielessä jatkuvasti - onneksi! Onneksi mitään sen vakavampaa ei ehtinyt tapahtua. Ennen lauantaiyötä.
Oltiin poikaystäväni Nikon ja yhden kaverin kanssa baarissa, oli tosi hauskaa ja vietimme paljon aikaa tanssilattialla. Lähdin jossain välissä käymään vessassa ja jätiin lompakon ja kännykän miehen hoiviin. Mitä kohtaankaan tullessani takaisin vessasta? Mies selaa puhelintani itkien. Niko luki kaikki viestini, jotka olin lähettänyt ulkopuoliselle ihastukselle: sen pienen flirttailun, turhautuneen valituksen....ja tunnustuksen siitä,että olen ihastunut. Riitahan siitä tuli.
Eilen saimme asian sovittua joten kuten. Mies uskoi kun sanoin,ettei välillämme tapahtunut mitään (useiden "Sä oot ihan varmasti pannu sitä,en usko ettet olis!!11!!1"-purkausten jälkeen), ja minä lupaan yrittää antaa anteeksi luottamuksen pettämisen. Mies tunnusti myös stalkanneensa tietokoneeni läpikotaisin (oletettavasti myös tämän blogin,mut Niko oma on sun ongelmas..).
En tiedä mitä ajatella. Olo on vaa tyhjä. Se ääliö tosissaan luki mun viestit. Okei, en itsekään kertonut ihastumisesta,mutta luotin sen olevan ohimenevä - kaikki ne on ohimeneviä. Tämä ei ollut poikkeus. Eikö parisuhteessa ole ihan normaalia ihastua kolmanteen osapuoleen? On kai, ja mielestäni se on ihan OK kunhan asia ei mene sen pidemmälle.
Mutta opimmeko enää luottamaan toisiimme? Saammeko suhteen kasaan - tilaan,jossa tämä ei ole pelkkää tappelua? En tiedä.
-marjo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti